Monissa vaalikoneissa ja paneeleissa kysytään, tuleeko Suomen nostaan kehitysyhteistyönsä 0,7 prosenttiin bkt:sta ensi vaalikauden aikana. Ilahduttavan moni antaa siihen yksiselitteisen kyllä-vastauksen. Samalla on kuitenkin kiinnitettävä huomiota moniin muihin asioihin, joita myös Suomen on tehtävä kehitysmaiden tukemiseksi ja globalisaation paremman hallinnan toteuttamiseksi. Yksi näistä on Changemaker-kampanjan kohteena oleva vaatimus kehitysmaiden epäoikeudenmukaisen velan mitätöimisestä, jota on varauksetta tuettava.
Kehitysyhteistyön ja velan ohella on katsottava kehitysmaiden ja teollistuneiden maiden taloudellisten suhteiden ja rahavirtojen kokonaisuutta, jossa virallinen kehitysyhteistyö on huomattavasti vähäisempi tekijä. Kokonaisuudessaan kehitysmaiden vuosittaiset velanmaksut rikkaille maille ylittävät korkoinen ainakin kaksinkertaisesti 100 miljardin dollarin vuotuisen kehitysavun määrän. Velan otto ja takaisinmaksu on sinänsä normaalia myös valtioiden välisissä suhteissa, mutta köyhimpien maiden veloista iso osa on epäoikeutettua velkaa, joka ei ole hyödyttänyt näiden maiden kansalaisia, vaan valunut korruptoituneiden diktaattoreiden ja eliitin taskuihin ja sitä kautta takaisin rikkaiden maiden pankkeihin ja muihin sijoituskohteisiin.
Myös kehitysmaista vauraisiin maihin tulleiden siirtotyöläisten ja maahanmuuttajien rahansiirrot omaisilleen lähtömaihin ylittävät jopa kolminkertaisesti virallisen kehitysyhteistyön tason. Pankit perivät näistä rahavirroista usein täysin kohtuuttomia välityspalkkioita. Tällaisten rahavirtojen merkitys on joidenkin kehitysmaiden kansantalouksille aivan ratkaisevaa luokkaa ja se on syytä muistaa myös kotoisissa maahanmuuttajakeskusteluissa.
Kehitysmaiden asemaa on tarkasteltava ja parannetteva osana globalisaation hallintaa. Se tarkoittaa paitsi kansainvälisen finanssiarkkitehtuurin uuusimista myls kehitysmaiden tarpeista lähtevää tulosta maailmankauppaa koskevissa WTO-neuvotteluissa. Kehitysmailla olisi eniten voitettavaa jos teollisuusmaiden protektionistiset kehitysmaiden vientiä syrjivät tullit ja sisäiset subventiot saataisiin poistettua. Suurimpia häpeätahroja on edelleen EU:n protektionistinen maatalouspolitikka, jonka uhreina kehitysmaat ovat kahdellakin tavalla, kun EU-maat sulkevat rajansa niiden kilpailukykisimmiltä tuotteilta ja tuottavat kalliilla ylijäämäelintarvikkeita, joita aika ajoin dumpataan kehitysmaihin näiden omavaraistuotantoa heikentävällä tavalla.
Kirjoittaja Erkki Tuomioja
Hyvää tekstiä herra Tuomiojalta, ei voi kuin kiittää! Sain jälleen uusia näkökulmia tarkastella asioita, ja se on aina tervetullut asia. Ja on myös ihanaa huomata, miten Changemaker yrittää vaikuttaa juuri suuriin epäoikeudenmukaisuuksiin: Viime vuonna vientitukien vastustusta ja tänä vuonna epäoikeutetun velan mitätöimistä.
VastaaPoistaErkki hyvä
VastaaPoistapuuttuessasi johonkin asiaan kirjoitat faktoja joka osoittaa oikeuden mukaisuutta.
Suomessakin pankkien lisälsi toimii rahanvälittäjiä jotka ottavat korvaukset, välittäessään rahaa kotimaahanssa, millaisesta summasta on kysymys ei minulla ole tietoa. on totta että raha- ja finassapolitiikan korjaaminen olisi ensijaisen asia, ajatellessamme kehitysapua ja sen kohdentamista.Yksi parhiten kohtistunut apu on henkilökohtainen apu kehitysmaihin, eli oma työpanos.
Enskavaari