Matti Ylönen: Kreikkalaiset vaativat velkojen avointa tarkastusta

Yli 200 mielipidevaikuttajaa esittivät 3.3. vaatimuksen Kreikan velkojen puolueettomasta, avoimesta tarkastuksesta. Vain näin EU:n kansalaiset näkisivät, keiden sijoituksia veronmaksajien varoilla pelastetaan.

Irlannissa kehitysmaiden velkaongelmaan aiemmin keskittynyt Jubilee-liike on vaatinut samaa. Kun velat tarkastettaisiin julkisesti, olisi mahdollista päättää niiden sovittelusta kestävälle tasolle.

”Pelastuspaketti luotiin, koska eurooppalaiset pankit halusivat rahansa takaisin”, luonnehti Jubilee-kampanjaan osallistuva Dublinin University Collegen kansantaloustieteen professori Andy Storey tilannetta The Guardian -lehdelle 28.3.Riippumaton tarkastus auttaisi erottamaan julkisen sektorin velan yksityisestä.

”Kuinka suuri osa varoista menee tosiasiallisesti spekuloijille, jotka eivät ansaitse rahojaan takaisin koska he sijoittivat rahojaan typerällä tavalla?”, Storey kysyy.

Velkojen julkista läpikäymistä on käytetty useamman kerran löytämään syyllisiä maksukyvyttömyyteen. Ecuadorissa vastaava prosessi ajoi presidentti Correan kieltäytymään kaikista epäoikeutetuimpien velkojen takaisinmaksusta.

Tarkastuksessa paljastui, että lainoja oltiin neuvoteltu maan lakien vastaisesti. Esimerkiksi pankit olivat vaikuttaneet neuvotteluihin tavoilla, jotka ne tiesivät laittomiksi.

”Informaation puute on merkittävä ongelma demokraattisen prosessin näkökulmasta. EU:n pelastuspakettien maksajilla on demokraattinen oikeus saada kaikki tieto julkisesta velasta”, kreikkalaisten julistus linjasi.

Monet velkaantuneiden maiden järjestöt vaativat lisäksi puolueetonta, kansainvälistä velkasovitteluelintä päättämään, mitä velkoja konkurssiin ajautuneiden maiden tulisi maksaa takaisin.Monet sijoittajat vastustavat velkasovittelua peläten sen johtavan ”moraalikatoon”, jossa mailla olisi entistä helpompi ottaa liikaa velkaa. Käytännössä konkurssi olisi kuitenkin raju toimenpide mille tahansa maalle, ja se nostaisi lainakorkoja tulevaisuudessa.

Ecuadorin lisäksi Venäjä ajautui käytännössä konkurssiin vuonna 1998 ja Argentiina vuonna 2001. Selkeät pelisäännöt auttaisivat myös sijoittajia hahmottamaan, mitä vastaavat ongelmat tuovat tullessaan.

Jubilee-velkakampanjan vetäjä Nick Dearden muistuttaa, että kehitysmaiden esimerkit tiukasta budjettikurista ilman velkasovittelua eivät ole rohkaisevia. Sambia päätyi 1980-luvun alussa Kansainvälisen valuuttarahaston ohjaukseen, ja käynnisti mittavat säästöohjelmat.

Seurauksena oli syvenevän laman kierre, joka teki velkataakasta entistä kestämättömämmän. Vuoteen 1995 mennessä Sambian kansantuote oli laskenut 30 prosentilla, mutta velan suhde bruttokansantuotteeseen oli kaksinkertaistunut.

Kestämättömämpien velkojen välitön mitätöinti olisi todennäköisesti ollut parempi ratkaisu kaikkien osapuolten kannalta.




Matti Ylönen on vapaa kirjoittaja.
  

Teppo Eskelinen: Pyydän vain johdonmukaisuutta

Käytännössä kaikilla valtioilla on velkaa. Tässä asiassa ei ole mitään ihmeellistä. Päinvastoin, tilanteessa jossa taloudessa on käyttämättömiä resursseja, lainan ottaminen on täysin järkevää. 

Valtionvelka ei myöskään ole velkaa, jonka takaisinmaksu olisi kenenkään vakavasti ottama tavoite, muuten kuin retorisessa mielessä. Valtionvelan määrää pikemmin optimoidaan. Tavoitteena on saada pidettyä se tasolla, jolla epäluottamus valtiota kohtaan ei kasva markkinoilla niin suureksi, että kyseisen valtion velkaan sisältyvää riskiä heijastelevat korot nousisivat liian korkealle.

Jos näin käy, velan uudelleenrahoittaminen käy kalliiksi ja seurauksena saattaa olla velkaloukku, tilanne, jossa valtio ei selviä velkasitoumuksistaan.

Kiinnostava kysymys on se, mitä tapahtuu silloin kun velkaloukkuun joudutaan. Ottaen huomioon, että tällaisia tilanteita on koettu ainakin 1700-luvulta lähtien, luulisi että maailmanjärjestelmässä olisi jo kauan sitten luotu jonkinlaiset säännöt tai toimintaperiaatteet tilanteen varalle.

Onhan huomattavasti vähäpätöisiimpin ongelmiinkin olemassa kansainvälisiä sääntöjä. Ja onhan yritysten ja yksityishenkilöiden maksukyvyttömyysmenettely jokaisen sivistyneenä itseään pitävän yhteiskunnan perustaa. Yritysten konkurssilainsäädäntöä on jopa pidetty nykyisen talousjärjestelmän kehityksen keskeisenä ehtona.

Näin ei kuitenkaan ole. Valtioiden kohdalla ei ole olemassa minkäänlaista yleisesti hyväksyttyä kehikkoa näiden tilanteiden varalle.

Kun joutuu velkaloukkuun, voidaan toki yrittää monenlaisia keinoja. Voidaan vaikkapa leikkiä että kyseessä on vain kassavirtaongelma. Näin kehitysmaiden velkakriisiä ratkottiin 1980-luvulla. Yleisin tapa on tehdä jonkinlaisia velkajärjestelyjä. Se tarkoittaa pidennettyjä maksuaikatauluja, velkojen laittamista maksujärjestykseen, ja joidenkin maksujen jäädyttämistä kokonaan.

Lopulta kaikki on kuitenkin velkojan käsissä. Velkoja voi olla armollinen tai olla olematta. Käytännössä mikäli asiaan liittyy poliittinen intressi, armoa on helpompi saada.

Varsin rikkaan ja kohtuullisesti velkaantuneen Saksan velat mitätöitiin 1950-luvulla (natsismin pelko). Myöskin eurooppalaisen Puolan velat mitätöitiin 1980-luvulla (Solidaarisuushallituksen tukeminen ja kommunismin vastustus). Afrikkalaiseksi maaksi vauraan Egyptin velat mitätöitiin 1990-luvulla (ainoana arabimaana tuki Persianlahden sotaa).

Todella köyhillä ja raskaasti velkaantuneilla ei ole tällaisia poliittisia pelimerkkejä. Siksi heidän annetaan kuolla. Nimittäin toisin kuin meilläpäin, köyhissä ja trooppisissa paikoissa julkisesti rahoitettujen maksuttomien peruspalveluiden puute voi todella olla tappava syndrooma.

Kansainvälinen liike köyhimpien maiden velkojen mitätöimiseksi on pitänyt jo kauan esillä ”sietämättömien velkojen” käsitettä. Ajatus on, että kaikki velka ei voi olla lainaa ottaneen valtion vastuulla – myös lainan antajalla täytyy olla vastuuta rahoituspäätöksistään. Esimerkiksi diktaattorien henkilökohtaiseen kulutukseensa ottama velka on sietämätöntä velkaa.

Kun Islanti romahti Icesaven ja muiden pankkien tultua kykenemättömiksi hoitamaan vastuitaan, monet sanoivat että Islannin velka on sietämätöntä. Ja että islantilaisia ei voi rankaista kollektiivisesti pankkien virheistä.

Tämä on sinänsä aivan totta. Ja siksi samaa pahemmassa mittakaavassa vuosikymmeniä kokeneet Afrikan maat voivat vaan pyytää jälleen uuden esimerkin saattelemana sitä, mitä maailmassa näyttää olevan vaikeinta saada: johdonmukaisuutta. Pelkkä johdonmukaisuus toisi toivoa sadoille miljoonille ihmisille.

Velan kohdalla tämä tarkoittaisi kansainvälisen velkasovittelujärjestelmän luomista, jossa maiden kohtalon ratkaisisivat kaikille samat säännöt eikä paljas valta.

Kirjoittaja Teppo Eskelinen on yhteiskuntatieteiden tohtori ja tutkija.
     

Martta Kantele: Laiton pääomapako estää kehitystä

Suomalainen keskustelu kehitysmaiden ongelmista pyörii usein 0,7 -tavoitteessa, kuten Erkki Tuomioja edellisessä kirjoituksessa toteaa. Tavoitteesta saadaan keskustella vuodesta toiseen; vaikuttaakin siltä, että YK:n suositteleman tason saavuttamista ei ole pidetty niin tärkeänä, että asia olisi hoidettu kuntoon. Uuden eduskunnan on syytä korjata tämä epäkohta.

Kehitysyhteistyövarojen nostaminen YK:n suosittelemalle tasolle on tärkeää, mutta valitettavasti paikallaan junnaava keskustelu vie huomion pois jopa suuremmista ongelmista, kuten kansainvälisistä rakenteista, jotka estävät kehitysmaiden nousua köyhyydestä.

Epäoikeutettujen velkojen lisäksi merkittävä ongelma on laiton pääomapako. Laittomalla pääomapaolla tarkoitetaan varoja, jotka on ansaittu, siirretty tai käytetty rikkoen jonkin maan lakeja. Kehitysmaat menettävät laittoman pääomapaon seurauksena valtavat määrät verotuloja, joita tarvittaisiin kipeästi peruspalveluihin, esimerkiksi koululaitoksen rahoittamiseen.

Vuoden 2006 arvion mukaan laittoman pääomapaon seurauksena kehitysmaista valuu ulos vuosittain noin 680-800 miljardia euroa.  Suurin merkitys on yritysten veronkierrolla. Veroja kierretään siirtämällä varoja yrityksen sisällä usein veroparatiiseissa sijaitseviin tytäryhtiöihin liian korkeilla tai alhaisilla hinnoilla.  Korruption osuus laittomasta pääomapaosta on vain muutamia prosentteja; huomio tulisikin kiinnittää yritysten toimintaan.

Laittoman pääomapaon suitsimiseksi tarvitaan avoimuutta yritysten kirjanpitoon. Nykyisin yritykset voivat yhdistellä eri maiden tytäryhtiöiden tulokset maailmanlaajuiseksi tulokseksi niin, ettei konsernin sisäisestä kaupasta paljastu juuri mitään. Maakohtainen kirjanpito vaatisi yrityksiä yksilöimään tulonsa ja veronsa jokaisen maan kohdalta erikseen.

Heikko veronkantokyky lisää kehitysmaiden riippuvuutta kehitysyhteistyövaroista ja samalla ulkopuolisista rahoittajista. Kansainvälisten rakenteiden korjaaminen nostaa kehitysmaat jaloilleen ja antaa jokaiselle valtiolle aidon mahdollisuuden päättää omista asioistaan.

Kirjoittaja Martta Kantele on ympäristöpolitiikan opiskelija, Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Etelä-Savossa ja Changemaker-verkoston jäsen.